Rytmisoittaminen on munniharpun yksinkertaisin ja helpoin soittotapa. Siksi se on hyvä tapa aloittaa harjoittelu ja kokeilla esim. säestää kappaleita, joita kuuntelee CD-soittimella. Alussa ei kannata miettiä harppujen eri vireyttä. Myöhemmin on kuitenkin otettava huomioon, että mikäli kappale soi C:ssä on sitä säestettävä C-vireisellä harpulla, jos kappale soi D:ssä on sitä säestettävä D-vireisellä harpulla jne.

Ennen kuin munniharpulla voi soittaa melodiaa, täytyy oppia kuulemaan ylä-äänet. Vaikka melkein jokaisen soittimen äänessä esiintyy aina ylä-ääniä, niitä pystyy harvoin kunnolla erottamaan. Poikkeuksena tästä ovat ylä-äänihuilut ja tietenkin munniharppu. Ylä-ääniä on myös suhteellisen helppoa muodostaa itse.

1. Laula ”huu” ja yritä pitää ääni koko ajan samana, muuttamatta nuotin väriä mihinkään suuntaan.

2. Ala maistella ylä-ääniä liikuttamalla kieltä ja hieman myös huulia eri asentoihin, pitäen koko ajan nuotin samana. Tämä voi olla vaikeaa, sillä suun ja huulien eri asennot vaikuttavat monesti äänen korkeuksiin. Kokeile myös laulaa esim. oktaavia ylempää tai alempaa.

3. Löytäessäsi ylä-ääniä pyri saamaan ne mahdollisimman selkeästi kuuluviin.

KATSO VIDEO