Olennaisinta Heikki Lahden soitossa oli rytmi. Sen sai aikaan oikean käden tarkka ja voimakas plektratyöskentely.
Toinen huomion arvoinen seikka on soiton nyanssit, äänen voimakkuudenvaihtelut ja soinnin muuntelut, jotka tulevat esiin hitaammissa kappaleissa.
”Myös tauko on musiikkia.”
Tempon vaihteluilla on suuri merkitys luomaan soittoon ilmavuutta ja ”svengiä”. Vaikka rubatojen ja taukojen käyttö on harvinaista suomalaisessa pelimannimusiikissa, olivat ne käytössä Heikin musiikissa.
”Ennen jotkut soittivat niin, että kaikki kielet rämisivät koko ajan, mutta itse en ole sellaisesta koskaan innostunut.”
Heikin soittoa leimasi varmuus ja puhtaus. Ylimääräisiä ”rämpytysääniä” ei kuulunut, vaan mandoliinista soi vain ne äänet jotka pitikin.
”Mulla on koko ajan ollut pyrkimys siihen, että
mandoliinia soitetaan mahdollisimman puhtaasti ja kauniisti.”
Oikea käsi
”Vasen käsi on teknikko, oikea on taiteilija!”
Heikin mielestä plektran käyttö on mandoliinin soiton vaikein osa-alue. Plektroina Heikki käytti Gibsonin H eli 0,91 mm paksuista plektraa. Eri kappaleissa ja eri soittimilla plektra voi myös vaihtua ohuempaan.
Heikin soitossa äänen voimakkuuden vaihtelut liittyivät usein myös tremolon tiheyteen siten, että tremolon tihentyessä myös sen voimakkuus lisääntyi. Vastaavasti tremolon hidastuessa, myös sen voimakkuus väheni.
Myös plektran asento voi voimakkaammissa kohdissa olla täysin kielien suuntainen ja hiljemmissä kohdissa enemmän diagonaalinen. Diagonaalisuus eli plektran kulma kieliin vaikuttaa äänen sävyyn. Täysin samassa suunnassa kielten kanssa oleva plektra saa aikaa erittäin terävän ja voimakkaan äänen, kun taas pienikin diagonaalinen muutos aiheuttaa pehmeämmän äänensävyn.
Myös äänen väriin liittyvät kielen soittokohdat, joko otelaudan päällä (sul tasto) tai lähellä tallaa (sul ponticello) vaihtelevat, samoin kuin vaihtelevat plektran soittokulmat ja tremolojen nopeudet. Glissandot eli liu’utukset olivat mukana Heikin soitossa, samoin kuin oikealla kädellä tapahtuva kielten soinnin vaimentaminen eli demppaus.
Seuraa plektran käyttöä!
Yhdellä plektran näpäyksellä soitettavia triolitrillejä Heikki ei käyttänyt kovin runsaasti, vaan hän soitti triolitrillien jokaisen sävelen nopeasti erikseen.
Huiluääniä Heikki käytti varsinkin valssien viimeisenä sävelenä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kyynelvalssin viimenen huiluäänellä soitettu sävel, kyynel.
Plektran näppäilysuunnassa Heikki käytti tyyliä, jossa tahdin ensimmäinen nuotti sekä kaikki 1/8–nuottia pidemmät aika-arvot näpätään alaspäin.
Seuraa plektran käyttöä!
Tremolossa näppäily on vuorottaista ylös-alas-näppäilyä joko 1/16-nuotteina tai hitaampina tai triolikahdeksasosina. Tremolo perustuu ranteen liikkeeseen, ei kyynärvarren liikkeeseen. Tremolon nopeus ja voimakkuus vaihtelevat tulkinnan mukaan.
”Eero sanoo, että me ollaan sellasen hitaan tremolon soittajia, mutta mä valkkaan senkin. – – Niinku Varisevissa lehissä kun mä soitan tarara, tarara, tarara, niitä trioleita, mutta sitten siellä on ne tiiduudaa tiiduudaa, ne on kvarttoleita.”
Oikean käden kyynärvarsi lepää soittimen yläkulman päällä. Oikea käsi on irti soittimen kannesta siten, että vain pikkusormi voi hipaista kantta tai oikean käden kämmen voi olla löysästi tallan tuntumassa.
”Polkassa täytyy jonkinlainen kontakti olla ”maahan”.
Vasen käsi
Mandoliinilla voidaan soittaa viulun tapaan eri asemista, jolloin etusormen paikka otelaudalla määrää käytettävän aseman. Sormet asetellaan otelaudalle tavallisesti koko- tai puolisävelaskeleen päähän toisistaan otelaudan päästä lukien. Asemasoitoissa etusormella painetaankin esimerkiksi D-kielen viidennestä välistä, jolloin on helpompi soittaa tulevat korkeat sävelet muilla sormilla. Asemanvaihdokset helpottavat soittoa ja ovat usein välttämättömiä soitettaessa nopeita sävelkulkuja, joissa joudutaan soittamaan hyvin laajoja juoksutuksia aivan etulaudan tallan puoleisesta päästä.
Vasemman käden sormituksessa etusormi painaa ensimmäisestä ja toisesta välistä, keskisormi kolmannesta ja neljännestä välistä, imetön viidennestä ja kuudennesta välistä. Erikoinen yksityiskohta on sekä nopeissa että hitaissa kappaleissa tapahtuva vasemman käden nimettömällä tai pikkusormella tapahtuva vapaan kielen sammuttaminen.
Ensimmäisestä asemasta soitettaessa vasen käsi on otelaudan al-kupäässä, joka mahdollistaa vapaiden kielten käyttämisen. Tämä on tavallisin asema mandoliinia soitettaessa. Heikki käytti myös muista kuin ensimmäisestä asemasta soittoa. Tästä on hyvänä esimerkkinä Mutkankiverä, jossa osa kappaleesta soitetaan kolmannesta asemasta.
Lentopalloharrastuksella oli vaikutusta myös soittotekniikkaan. Vanhemmalla iällä pallo katkaisi jänteen vasemmasta pikkusormesta, joten se ei toiminut kunnolla.
”Olen joutunut soveltamaan Janko Reinhardin tyyliä, että kyllä kolmellakin sormella pärjää.”
Heikki ei pyrkinyt matkimaan mandoliinin soitollaan enempää viulua, kuin muitakaan soittimia vaan korostaa soitossaan mandoliinin omaa persoonallisuutta.
Tässä Oriveden mandoliinikurssilla 2012 tallennetussa videossa Heikki soittaa Oginskin poloneesin mandolalla. Välillä Heikki soitti myös muista kuin 1. asemasta eli kaulalta. Ja Katja Lampinen oli tietysti komppaamassa.
Seuraa sormitusta!