Munniharppu eli jew’s harp on yksi maailman levinneimmistä ja vanhimmista soittimista. Periaatteessa voidaan sanoa, että jokaisessa maassa on ainakin yksi seppä tai käsityöläinen, joka osaa munniharpun valmistaa. Näin ollen vaikka munniharppuja lähes joka maassa valmistetaan, sitä ei välttämättä havaitse yhteiskunnasta ja kulttuurista johtuen. Soittimen yleisesti käytetty kansainvälinen nimi jew’s harp on myös monessa suhteessa harhaan johtava, koska sillä ei ole alun perin mitään tekemistä juutalaisten kanssa. Todennäköisesti nimi juontuu siitä, että juutalaisilla oli paljon munniharppuja etenkin natsisaksan aikaan, jolloin nimi vakiintui ihmisten mielissä juutalaisharpuksi. Mouth-harp (suuharppu) termiä käytetään myös paljon ja suomalainen nimitys munniharppu tuleekin soittimen ruotsinkielisestä nimestä munharpa. Muita suomalaisia nimiä ovat mm. turpajurra, märistysrauta, pirunviulu ja suupeli. Materiaalit, muodot ja tyylit voivat vaihdella erittäin paljon jopa samassa maassa asuvien etnisten ryhmien kesken. Tästä hyvänä esimerkkinä on Venäjän Siperia, missä asuvilla turkinsukuisilla kansoilla on jokaisella omanlaisensa munniharppu.

Todennäköisesti munniharppu on lähtöisin Keski- tai Itä-Aasiasta, mutta tämä ei ole täysin varmaa. Esim. Afrikassa elää heimoja, joilla on aina ollut munniharpun tyyppisiä soittimia. Tällainen on mm. suujousi, mikä on Afrikassa hyvin yleinen. Ilmeisesti munniharppu päätyi kuitenkin Afrikkaan ja Amerikkaan siirtomaaisäntien mukana, sillä tiettävästi näiden mantereiden alkuperäisasukkaat eivät käyttäneet munniharppua ennen eurooppalaisten saapumista. Vanhin munniharppuun liittyvä arkeologinen löytö on tehty Japanissa Hokkaidon saarella, ja löytö sijoittuu 900-luvulle. Erittäin vanhojen löytöjen niukkuus selittyy osaltaan sillä, että metallit ruostuvat ja puu maatuu (munniharppujen yleisin materiaali Aasiassa on aina ollut bambu). Tästä huolimatta munniharpun uskotaan olevan vähintään 5 000 vuotta vanha.

Erittäin moni on todennäköisesti kuullut munniharppua tiedostamattaan, koska etenkin lännen elokuvissa soitinta on käytetty paljon. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Sergio Leonen elokuva: Vain muutaman dollarin tähden, jonka Ennio Morriconen säveltämässä tunnusmusiikissa munniharppu on keskeisessä roolissa.

Munniharppu luokitellaan idiofoneihin, eli ääni syntyy soittimen oman massan värähdellessä. Munniharpun äänen muodostus tapahtuu siten, että soittimen kehys laitetaan hampaita vasten tai ainakin suun eteen ja sormella näppäilemällä kieli saadaan värähtelemään. Soittimen ääni voimistuu näin, koska harppu soi suuontelossa, eli suu toimii kaikukoppana äänelle. Suun, kurkun ja nielun eri asennoilla saadaan tehtyä erilaisia ääniä, rytmityksiä, efektejä ja soitettua ylä-äänillä melodiaa. Myös erilaiset hengitystekniikat kuuluvat olennaisena osana munniharpun soittoon.