Tutkittuani munniharppua ja haastateltuani soittajia opiskeluvuosinani, olen tullut siihen tulokseen, että viimeisen 50 vuoden aikana, munniharppu on tullut yhä yleisemmäksi kansanmuusikkojen ja aivan tavallisten ihmisten keskuudessa. Suurin syy tähän on todennäköisesti jo edellä mainittu munniharppujen suhteellisen hyvä ja helppo saatavuus. Joka vuosi järjestetään monia munniharpputapahtumia ympäri maailmaa. Käytyäni kansainvälisillä munniharppufestivaaleilla Siperiassa 2011, minulle tuli täysin selväksi, että monille ihmisille ne ovat ainoa mahdollisuus tavata muita soittimesta kiinnostuneita. Vaikka Internet tuntuu meille todella yleiseltä, maailmassa on paikkoja, missä Internetiä ei ole tai se on todellista luksusta. Monet eivät syystä tai toisesta omista edes tietokonetta. Tällaiset ihmiset ovat yleensä jo vanhoja ja edustavat kuolevia munniharppuperinteitä. Siksi munniharpputapahtumiin tulee aina ihmisiä kymmenistä eri maista.

Munniharppujen tekijöitä on maailmassa todella paljon. Ongelmana on kuitenkin se, että Euroopassa tekijät ovat keskimäärin yli 40-vuotiaita ja heillä on hyvin harvoin oppipoikia. Tästä syystä munniharpun valmistusperinne ei enää välttämättä jatku seuraaville sukupolville, ja mm. Norjassa on tällä hetkellä yksi ainoa parikymppinen tekijä ja vanhimmat yli 70-vuotiaita. Seurauksena voi olla munniharppukulttuurin kuoleminen monissa maissa seuraavien vuosikymmenten aikana. Toisaalta itse soittimen tila on vakaa ja joka vuosi löytyy uusia kiinnostuneita. Soitinta voi myös opiskella joissakin kouluissa pääsoittimena. Tästä huolimatta on vielä paljon matkaa siihen, että munniharpusta tulisi yhtä varteenotettava soitin kuin esim. kitarasta tai viulusta. Työtä soittimen hyväksi tehdään ja joidenkin maiden munniharppuperinteet ovat jo osa Unescon maailmanperintöä. Monien kansanmusiikkiyhtyeiden ohella munniharppua on alettu käyttää myös rock- ja metallibändien keskuudessa. Näistä voidaan mainita esim. Moonsorrow ja Ensiferum. Suomessa munniharppuja tekee tai on tehnyt ainakin Rauno Nieminen, Kalle Kulmala ja Juhana Nyrhinen.