Munniharppujen vire on otettava etenkin melodiasoitossa huomioon. Omaan kokemukseeni perustuen vireen lisäksi täytyy huomioida, missä äänialassa munniharppu soi. Periaatteessa munniharpulla voi soittaa aivan mitä tahansa vireestä ja korkeudesta riippumatta, mutta kappale voi kuulostaa hyvinkin erilaiselta, riippuen siitä millaisessa asteikossa soitettava kappale menee. Mikäli vire on matala (basso) esim. A1, melodiasoitto onnistuu mollissa ja mahdollistaa mollikappaleitten soittamisen. Keskivire (tenori/altto), esim. G2, on yleisin ja käytetyin ääniala ja soi aina duurissa. Korkeavire (sopraano), esim. C3/C4, soi myös aina duurissa. G-virettä voidaan pitää ehdottomana perusvireenä, koska G-vireisellä munniharpulla onnistuu melodiasoitto helpoiten (tämä opetuspaketti rakentuu lähes täysin keskivireisen G2-harpun ympärille). Seuraavaksi yleisin vire on D, jota seuraavat C ja A. Nämä edellä mainitut vireet ovat soolosoittajalle tärkeimmät. Suositeltavaa on siis hankkia itselleen mahdollisuuksien mukaan vähintään G-, D-, C- ja A-vireiset harput keskivireisenä ja mielellään myös useammasta äänialasta. Yhtyesoittoa ajatellen olisi hyvä omata kaikki oktaavin vireet CDEFGAH, koska harppu täytyy valita sen mukaan, missä sävellajissa kappale menee.
Harppujen laatuun ja hintaan vaikuttaa materiaalien lisäksi valmistusmaa ja tekijä. Mikäli esim. tekijä on hyvä ja arvostettu, harput ovat luonnollisesti kalliimpia. Saatavilla olevat harput voidaan mielestäni karkeasti jakaa kahteen ryhmään: melodiaharppuihin ja rytmiharppuihin. Hyvät harput mahdollistavat kummankin soittotekniikan käytön. Varsinkin aloittelijan on hyvä hankkia itselleen munniharppuja mahdollisuuksien mukaan monista eri maista ja tekijöiltä, jotta löytää omiin tarkoituksiinsa sopivan harpun. Tämä on nykyään melko helppoa, koska harppuja voi nykyään ostaa Internetin kautta jopa suoraan tekijöiltä. Toisaalta monissa maissa tekijät eivät välttämättä puhu englantia ja ainoa mahdollisuus saada heidän harppujaan on matkustaa tapaamaan heitä. Laadukkaiden harppujen hintahaarukka voi vaihdella todella paljon, eikä useita satoja euroja maksava harppu ole aina välttämättä suhteessa harpun kestävyyteen ja soitettavuuteen. Siksi aloittelijan ei ole mitään järkeä investoida heti aluksi hyvin kalliisiin harppuihin, ellei tiedä varmasti niiden olevan hyviä.
Munniharpun vire voi joskus muuttua ylä- tai alavireiseksi ja pienimuotoinen virittäminen astuu kuvaan. Soittimen ollessa ylävireinen virittäminen on melko helppoa. Liipaisimeen tehtyyn silmukkaan lisätään painoa sen verran, että vire on kohdallaan (painon lisääminen silmukkaan alentaa virettä). Mehiläisvaha ja sinitarra ovat tähän tarkoitukseen sopivia materiaaleja. Hopeaa käytetään myös, mutta yleensä vain valmistusvaiheessa, jolloin alkuperäinen viritys tehdään. Painon lisääminen silmukkaan on käytännöllistä etenkin siksi, että se ei vahingoita harppua mitenkään. Virettä voidaan alentaa myös taivuttamalla liipaisinta varovasti ulospäin, mutta siitä on hyötyä yleensä vain pienien virevaihteluiden suhteen. Vastaavasti munniharpun ollessa alavireinen, silmukasta poistetaan painoa viilaamalla ja/tai taivuttamalla liipaisinta sisäänpäin, jolloin vire ylenee.